torstai 26. marraskuuta 2015

Jouluinen maljakko

Joulu tulla jollottaa ja jotain kivaa olisi mukava tehdä itselle jouluksi. Niinpä päätin kaivertaa lasisen maljakon täyteen joulupalloja. Vaikka lähinnä kynttilälyhtynä tämä minulla varmaan on. Piirsin maljakkoon yhdeksän erilaista joulupalloa ja kaiversin ne. Kaiverrukset ei kovin hyvin tässä valkoisessa maljakossa näy, mutta oikeassa valaistuksessa kaiverruksista jää kaunis varjo valkoiseen pintaan kirkkaan lasin alla.





Kuvien laatu taas on mitä on, pahoittelut siitä.

torstai 8. lokakuuta 2015

Kesä meni ja koulu jatkuu

Kesä.. Mihin se katosi? Töissä tuli käytyä ahkerasti ja kaiverrusjutut jäivät taka-alalle. Niin ollen syksyn tullen kaivertimen käteen ottaminen tuntui hyvin haastavalta. Uusi lukuvuosi aloitettiin tutusti ja turvallisesti tekstillä levyyn. Ensin kolme vanhaa tuttua viime keväältä (kauno, italic ja unsiaali) ja lisäksi uusi tuttavuus carolus. Kauno ja italic meni hieman tökkien, unsiaalissa pääsin jo hieman vauhtiin. Vaikka carolusta kaiversin ensimmäistä kertaa, se tuntui sujuvan parhaiten. Kesän pölyt oli nyt virallisesti karisteltu harteilta ja kaiverrusharjoitukset saivat jatkua!



Tekstilevyjen jälkeen oli muisteltava taas monogrammien piirtämistä. Se tuntui todella haasteelliselta, enkä meinannut saada mitään järkevää aikaiseksi. Lopulta vain tuhersin jotain, jotta pääsin tehtävissä eteenpäin. Näistä en voi olla kovin ylpeä, mutta harjoittelemassahan täällä ollaan, eikös?

Monogrammien jälkeen kohtasin uuden esteen, sormuskaiverruksen. Hetkellisesti viime keväänä sain tunteen, että tämähän alkaa sujua, mutta tämän tunteen oli varmasti kesäkuussa Espanjan lämmin tuuli pyyhkäissyt minusta. Jäljelle se jätti vain masennuksen, ettei minusta ole ikinä kaivertamaan sormuksia. Pakko oli kuitekin tarttua haasteeseen ja yrittää!

Lisäksi meidän ensimmäiseen jaksoon kuului kaivertaminen kuperalle ja koveralle pinnalle. Jännittävää!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Ensimmäisen kevään saavutukset

Ensimmäinen puoli vuotta meni nopeasti. Blogin kirjoittaminen ei ollut päällimmäisenä mielessä, kun kaiverrusharjoituksia tehtiin, joten seuraavissa postauksissa pikainen koonti koko ensimmäisen puolen vuoden hommista. Ehkä syksyllä sitten on aikaa keskittyä enemmän tähän kirjoittamiseen ja kuvien ottamiseen..

Suurin osa kevään töistä koostui tekstilevyistä kolmella eri tekstityypillä; kaunolla, italicilla ja unsiaalilla.

Aloitimme harjoittelut italicilla, josta seuraavassa muutama näyte.

Italic
Italic


Italic kaaressa



Ensimmäistä kertaa tekstiä hopealle


Italic. Idea Johnny Deppn elokuvasta. Lintu tosiaan jää häkkiin kun kiekkoa pyörittää.


Italicin jälkeen aloitimme vanhan kaunon harjoittelun. Kauno oli jo ennestään tuttu. Tykkään sen kauniista ja sirosta muodosta. Alla muutamia näytelevyjä kaunosta.


Ensimmäinen levy kaunolla
Kauno
Kauno
Kauno
Kaunon jälkeen vuorossa oli unsiaali. Itse tykkään unsiaalin yksinkertaisesta ja pyöreästä muodosta, joten innokkaana odotin tätä tekstityyppiä.
Unsiaali

Unsiaali

Tässä siis hieman tekstiä levyllä. Nämä ovat kivoja harjoituksia, mutta harvemmin kaivertaja pääsee suoralle levylle kaivertamaan. Yleensä kun muodot ovat kuperia/koveria ja tila hyvinkin pieni.

Pääsin kokeilemaan myös hieman asiakastöitä, kun sain kaiverrettavakseni kattilan kannen.


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Lisää lasikaiverrusta

Lasikaiverrusharjoitukseni saivat jatkoa..

Äitienpäivä oli lähestymässä, ja halusin tehdä mummolle jotain nättiä ja omaa. Mikä olisikaan ollut parempi äitienpäivälahja kuin valkovuokkomaljakko valkovuokoille.

Piirretty hahmotelma

Maljakko valkovuokkojen keskellä
Mummolle 10.05.2015
Maljakko tositoimissa


Lasikaiverrusta jatkoin valkoisilla maljakoilla/kynttilälyhdyillä. Nämä valkoiset lyhdyt olivat siitä hauskat, että kaiverrusta ei välttämättä näe pinnassa ennen kuin laittaa tuikun palamaan. Ensimmäiseen lyhtyyn tein puun ja lintuja, toiseen erilaisia heiniä.

Piirretty puu ja linnut

Valmis kaiverrus

Vol. 2

Piirretyt heinät

Valmis kaiverrus


Siinä vähän esimakua lasikaverruksesta. Jatkoa on luvassa. En tiedä koska ja missä muodossa, mutta tämä ei varmasti jää tähän!


torstai 7. toukokuuta 2015

Uusi rakkaus


Huhtikuun aloitimme uudella asialla; lasikaiverruksella. Ensimietteet moisesta olivat hieman pelokkaat, sillä olin varma, että lasi räsähtää samantien rikki, kun alan työstää sitä. Niin helposti lasit eivät kuitenkaan hajonneet. Ensimmäinen harjoitukseni oli omenahillopurkki.


Lasin työstäminen osoittautui mukavaksi puuhaksi, ja jatkoin harjoituksia jalallisella lasilla.


Koska pääsiäinen oli tuossa vaiheessa hollilla, kokeilimme myös kananmunan kaivertamista. Tämäkin oli ihan hauskaa, mutta oma aikani ei riittänyt tehdä mitään kunnollista, mutta kokeilemaan sentään pääsin. Ehkä ensi vuonna saan aikaiseksi hieman koristeellisemmat ja hienommat munat!


Alkupeloista huolimatta innostuin lasin kaivertamisesta todella. Tämä olkoon vasta alkusoitto upealle uralleni lasikaivertajana. Jatkoa on luvassa..

maanantai 4. toukokuuta 2015

Ensimetreillä

Tässä sitä ollaan; kirjoittamassa elämäni ensimmäistä blogitekstiä. Jännitystä on ilmassa, kun hieman haparoiden sormet etsiytyvät läppärin näppäimille. Tarkoitukseni on kertoa matkastani kaivertaja-artesaaniksi. Koska olen ehtinyt opiskella jo neljä kuukautta, tulevat opintoni ensihetket pikakelauksena. Ja kukapa niitä ensimmäisiä lipsujentäyteisiä harjoituksia niin kovin haluaisi vatvoakaan.

Opintoni alkoivat 07.01.2015 Lahdessa Koulutuskeskus Salpauksessa. Paikka oli tuttu ja turvallinen jo kultaseppäilyjen ajoilta. Aloitimme kaiken aivan perushommista, nimittäin viivojen piirtämisestä. Alussa myös valmistimme omiin pikkukätösiimme sopivat viistekaivertimet. Pientä kokemusta kaivertamisesta olin saanut jo kultaseppäillessä, sillä kävimme silloin kurssin kaivertamisesta. Tiesin siis, mihin hain kun hakemukset kouluun lähetin.

Ensimmäisiä kaiverrusharjoituksia

Ja jatkoa seuraa..