tiistai 23. helmikuuta 2016

Hopeinen solmiopidin

Isän kuusikymppiset lähestyivät ja halusin tehdä hänelle lahjan itse. Päädyin hopeiseen solmioneulaan reliefillä. Seuraavassa hieman kuvia valmistuksen vaiheista.

Hopeinen levy valssattuna

Solmioneula käännetty muotoonsa ja kiillotettu

Tulevat kaiverrukset piirrettynä

Kaiverrus aloitettu!

Puolet kuviosta madallettu

Kuvio valmis. Vain tummennus puuttuu..

Ja siinä se nyt on!


Lopputulos on hyvä, varsinkin kun kyseessä on ensimmäinen reliefini. Aikataulu oli erittäin tiukka, ja sain kuin sainkin kaiken ajallaan valmiiksi. Ja lahjansaajakin vaikutti erittäin tyytyväiseltä lahjaansa. :) Tässä vielä muutama kuva valmiista korusta;




perjantai 12. helmikuuta 2016

Ensimmäinen asiakastyö

Varsinainen ensimmäinen asiakastyö tuli minulle vastaan helmikuun alussa. Sain käsiini kuusi Chippendale-kahvilusikkaa ja -pitsaleikkurin. Näihin oli määrä kaivertaa kaikkiin monogrammi E&E. Hahmottelin ensin paperille hieman monogrammia. Alkuun suunnitelmani olivat todella koukeroisia ja monimutkaisia, mutta päädyin lopulta yksinkertaiseen ja helpommin luettavaan malliin. Harjoittelin hieman kuparille kyseistä monogrammia. Lopulta piirsin ensimmäiseen lusikkaan monogrammin ja kaiversin sen.

Ensimmäiset viivat kaiverrettu ensimmäiseen asiakastyöhön, jännää!

Kun ensimmäinen oikea monogrammi oli tehty, tein siitä painoksen, jolla sain siirrettyä monogrammin toisiin lusikoihin samaan kohtaan. Sitten kaiversin loputkin lusikat. Kaiverrus sujui hyvin, ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Ensimmäisen lusikan kohdalla jännitys oli aivan järjettömän suuri ja käsien tärinältä oli vaikea yrittää saada kaunista aikaan, mutta niin vain sain monogrammit kaiverrettua ilman suurempia lipsuja.

Ensimmäinen lusikka kaiverrettu ja painokset toisissa lusikoissa.
Lusikat kaiverrettuani en uskaltanut heti tarttua pitsaleikkuriin vaan annoin viikonlopun tulla väliin. Iloitsin onnistuneista lusikoista, mutta lopulta oli pakko unohtaa aikasempi onnistuminen ja rohjeta kaivertaa vielä se leikkurikin.

Pitsaleikkuri piirrettynä ja kuulassa kiinni.
Aloitin työn kevyillä hiusviivoilla ja pikkuhiljaa kasvatin viistettä. Pitsaleikkurin kaivertaminen oli hieman lusikoita haastavampaa, sillä monogrammi oli suurempi ja kaiverrettava pinta kupera. Lopputulos oli kuitenkin melko mukiinmenevä, pientä lipsua lukuunottamatta. Tämän lipsun onneksi sai korjattua kiillotusterällä. 

Pitsaleikkuri kaiverrettuna ennen lipsun korjausta,
Ja näin oli jännittävä ihkaensimmäinen asiakastyö suoritettu! Ei huonommin ensikertalaiselta. :)

Koko setti valmiina!